Puhutaan ulkonäköfaktoista

Mainitsen Blogin kirjoittaja -sivulla ulkonäköfaktoikseni "Pituus 175 cm, vihreät silmät, vaaleanruskeat pitkät hiukset, silmälasit, korvakoruja kaksi per korvalehti ja tatuointeja neljä". Ajattelin kertoa nyt vähän tarkemmin näistä faktoista, muun muassa milloin sain silmälasit, millaisia tatuointeja minulla on ja mitä lävistyksiä minulla on nykyisten lisäksi ollut.

 

Aloitetaan pituudesta. Olen ollut yksi luokan pisimmistä ala-asteelta asti. Nykyisen pituuteni (175 cm) saavutin joskus yläasteen lopulla. Nuorempana pituus ärsytti minua, sillä tunsin olevani poikkeava, jollain tapaa erilainen kuin muut. Nykyään en edes ajattele asiaa. Tunnen niin paljon minua pidempiäkin ihmisiä, että en ole huolehtinut pituudestani aikoihin. Sitä paitsi on ihan kiva, että yltää ottamaan ylähyllyltä asioita ilman tuolia, ja baarissa pystyy tähyilemään, mihin kaverit katosivat.

Vihreistä silmistä ei nyt sinänsä ole mitään muuta sanottavaa, kuin että ne ovat kivat, mutta siitä päästään sitten siihen silmälasiasiaan. Sain ensimmäiset silmälasit vuonna 2003 ollessani kolmannella luokalla. Olen likinäköinen, eli en näe kauas. Tai no, tällä hetkellä en näe kovin lähellekään, sillä näköni on huonontunut vuosien aikana merkittävästi. Ensimmäisissä laseissani oli -0,5 voimakkuutta, kun taas nykyisissä taitaa olla -4,5 ja -4,75. Olen myös alkanut huomata, että en näe nykyisilläkään laseilla enää niin tarkasti kuin aiemmin, eli näkö on varmaan huonontunut jo -5 voimakkuuteen. Olisi siis aika mennä jälleen näöntarkastukseen, edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt jo kaksi vuotta.

Vaaleanruskeat pitkät hiukset. Olen palannut siihen, mistä hiustenvärjäyskierteeni aikoinaan seitsemännellä luokalla alkoi. Minut tuntevat ja aiempaa blogiani lukeneet tietävät, että vaihtelin hiustenväriä tummasta vaaleaan ja takaisin muutaman kuukauden välein. Värjäsin hiukseni viimeksi lokakuussa 2017, eli olen ollut nyt yli kolme ja puoli vuotta värjäämättä niitä. Lähes kymmenen vuoden värjäyskierteen aikana hiukseni kärsivät huomattavaa vahinkoa. Nyt päässäni ei ole lainkaan värjättyä hiusta.

Koronapandemian aikana olen myös vihdoin päässyt kasvattamaan hiukseni pitkäksi. Kampaajani, jolla olen käynyt koko elämäni, oli kysynyt äidiltäni ja siskoltani, ettenhän ole värjännyt hiuksiani. Hän joutui nimittäin katsomaan värjäyskierrettäni ja korjailemaan virheitäni. Uskon sen olleen kauheaa katseltavaa. Nyt en ole käynyt kampaajalla ollenkaan kahteen vuoteen, mutta uskon, että kampaaja on ylpeä hiusteni kunnosta, kun seuraavan kerran käyn leikkaamassa hiusteni latvoja. 

 

Korvakorureikiä minulla on tällä hetkellä kaksi per korvalehti. Aiemmin oli vielä kolmannetkin, mutta ne menivät umpeen, kun en pitänyt niissä koruja hetkeen. Oikeassa korvassani on ollut myös rustokoru, mutta otin sen pois talvella. Se ei välttämättä ole vielä mennyt umpeen, mutta en kuitenkaan enää jaksa pitää siinä korua. Korvakorujen lisäksi minulla on ollut huulikoru, jonka kaverini teki ollessani hevosenhoitajakoulussa (2013 syksyllä kävin kolme kuukautta ja lopetin). Pidin huulikorua puolisen vuotta, mutta otin sen pois aloittaessani kotitalouskoulun (2014 tammikuussa, keittiötyöskentelyssä ei saanut olla kasvolävistyksiä hygieniasyistä). Lisäksi otin napakorun lävistäjällä keväällä 2014, mutta se takertui jatkuvasti johonkin, niin päätin ottaa sen pois.

Tatuointeja minulla on neljä. Vasemman kyynärvarren sisäsyrjällä on ensimmäinen tatuointini, marraskuussa 2013 otettu unisieppari. Oikean kyynärvarren sisäsyrjällä on toinen tatuointini, joulukuussa 2015 otettu haltiakielellä kirjoitettu teksti, joka tarkoittaa "Not all those who wander are lost". Oikeassa olkavarressa on kolmas tatuointini, elokuussa 2017 otettu lasinen kokispullo. Neljäs ja tähän mennessä uusin tatuointini on helmikuussa 2020 otettu ja se sijaitsee keskellä selkää. Se on kuvioiden sarja, joka sisältää muun muassa nuolia, kauriin merkin, kuun, lehtiä ja kimalteita. 

Haluaisin jossain vaiheessa lisää tatuointeja, mutta täytyy ensin kerätä rahaa niitä varten. En ole katunut mitään tatuointiani, vaikka jossain vaiheessa tulikin ajateltua, mitä ihmiset ajattelevat tatuoinneistani. Että joku saattaa ajatella unisiepparini olevan kulunut aihe, haltiakielen tekstin olevan virheellinen tai kokispullon outo asia iholle tatuoitavaksi. Totesin sitten, että sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat, kun itse tykkään niistä. 

 

Tatuoinneillani ei ole mitään syvempiä merkityksiä. Unisiepparin otin sillä ajatuksella, että intiaanikulttuurit kiinnostavat ja haluaisin nukkua yöni ilman painajaisia. Haltiakieli näyttää mielestäni kauniilta kirjoitettuna, ja tatuoinnin ottaessani vaeltelin päämäärättömästi elämässäni. Asuin Tampereella ja mikään ei tuntunut kodilta. Kuukausi tatuoinnin ottamisen jälkeen muutin takaisin Ouluun. 

Kokispullon otin siksi, että olen aina tykännyt juoda kokista. Se oli myös yksi ensimmäisistä sanoistani (osoitin siskon kokislasia ja sanoin kokakoka, kuulemma). Selkätatuoinnin otin siksi, että halusin kauriin merkin iholleni. Se oli kuitenkin yksinään niin pieni, että halusin yhdistää siihen pieniä kivoja asioita. Opiskelukaverini Jessi tökki sen ihooni hand poked -tyylillä, enkä voisi olla enempää tyytyväinen siihen. Nyt kehtaan esitellä selkääni, joka aina ennen on ollut minulle arka paikka epäpuhtauksien takia.